Kun sukuun ilmaantuu ensimmäinen lääkäri, sukulaiset hurahtavat.

Sukujuhlissa kaukainen setä tai täti kertoo lääkäriopiskelijalle ummet ja lammet omista sairauksistaan. Nehän antavat tulevalle tohtorille arvokasta tietoa! Sitäpaitsi, ainahan voi saada suvun ensimmäiseltä lääketieteen asiantuntijalta ilmaisen asiantuntijalausunnon. Lääk.yo/LK yrittää sitten epätoivoisesti selvittää maallikkosairaskertomuksesta mikä olikaan tauti, jotta voisi sitten kommentoida hoitovaihtoehtoja vajavaisella tietämyksellään. "Potilaan" kertomus kun ei aina ihan vastaa lääketieteen terminologiaa, ja usein asiat on vielä ymmärretty hyvinkin eri tavalla kuin koululääketieteeseen kuuluu.

Valmis lääkärisukulainen on reseptinuusimisautomaatti. Sehän on niin pikku juttu! Nimi + leima vain tuohon alle ja se siitä. Entäs se verenpainetaudin kontrolli? No, menen sitten vuoden päästä, omalääkärille kun on vaikeaa saada aikaa. Koska kävit viimeksi? Taisi olla silloin kun tuo resepti kirjoitettiin. Ai siihen ei mahdu enää uusimismerkintää (ts. uusittu 3 kertaa = kirjoitettu 4 vuotta sitten)? Eikö sinulla olekaan reseptilomakkeita (aiemmin maksullisia - nyt sentään löytyy tunnuksilla netistä ilmaiseksi) mukana, tohtori kun olet?!

Eräs edesmennyt lähisukulaiseni soitti minulle aina apteekista: "Kuule, minulta on nyt sydänlääkkeet ja Marevan loppu, annanpa tästä farmaseutille jotta voit uusia ne." Siinäpä sitten änkyttämään luurin saaneelle farmaseutille, että joo uusitaan kaikki niillä vahvuuksilla mitä lomakkeista löytyy. Mitäs teet?! Jos lääkkeet on loppu NYT ja farmaseutti luurin päässä, niin paha sitä on sanoa että enpä uusi tällä kertaa vaan mene sinne työterveyshuoltoon! Puhelun lopussa muistutin aina kontrollien tarpeesta ("joo joo, asia on hoidossa, kävin viime kuussa mutta reseptit unohtui uusia"), mutta tiedä häntä menikö perille. Epäilen ettei, sillä tämä rakas vaikkakin ärsyttävä sukulaiseni menehtyi sittemmin äkillisesti sairauteensa.

Eräs sukulaiseni aloittaa minulle soittamisen yleensä silloin, kun flunssa on kestänyt päivän: "Nyt se on menossa poskionteloihin/keuhkoputkiin, ja tarvitsen varmasti kohta antibioottikuurin. Voisitko kirjoittaa varuiksi?" Tiedän, että jos annan reseptin, hän aloittaa kuurin joka tapauksessa. Ei auta vaikka koetan selittää, ettei virustauteihin antibiootit pure, ja bakteerien aiheuttamat em. jälkitaudit iskevät yleensä vasta huomattavasti myöhemmin. Antibioottihoidosta ei olisi mitään hyötyä ennaltaehkäisevästi. Sukulaiseni haluaisi vielä kaiken lisäksi mahdollisimman laajakirjoisen antibiootin, "että varmasti sitten tehoaa". Selitykseni, että sellaisen hoitolinjan tuloksena on useimmiten vain sivuvaikutuksia ja lisääntynyt antibioottiresistenssi, ei uppoa. Kyllä hän tuntee itsensä, ja joskus 70-luvullakin saadulla sulfakuurilla tulehduskierre vain jatkui ja jatkui. Flunssan kolmantena päivänä olen yleensä jo niin kyllästynyt ruikutukseen, että kirjoitan vaaditun (mahdollisimman kapeakirjoisen, sic!) antibiootin.

Lääkärisukulainen saa toimia myös päivystäjänä. Eräs sukulaiseni soittaa minulle matkalla apteekkiin - oli vuorokaudenaika tai viikonpäivä mikä hyvänsä: "Mulla on nyt virtsatietulehdusoireet päällä. Ihan kamala kirvely! Soitatko heti Takahikiän apteekkiin kuurin että voin aloittaa sen heti. Kiitti moi!" Toinen vaihtoehto on migreeni, senkään kohtauslääkitystä ei löydy kotoa. Olen ruvennut kirjoittamaan kuureja useamman kappaleen toistuvien tilanteiden varalle.

Erikoislääkärin paperit saatuani vastausrepertuaariini on ilmaantunut "mene lääkäriin"-fraasin lisäksi sanonta, että "tuo ei kuulu erikoisalaani". Monet sukulaisistani vain eivät ymmärrä, että jos olen hoitanut vaikkapa sisätautisia potilaita viimeksi 10 vuotta sitten, en välttämättä ole täysin kärryillä aivan viimeisimmistä hoitosuosituksista tai varsinkaan uusien lääkkeiden kauppanimistä ja annostuksista.

Omassa perheessä lääkäri on virallinen kotilääkäri - ainakin jos puoliso ei ole lääkäri. Mies on sitä mieltä, ettei hän ota lasten terveydentilaan kantaa, koska vaimolla on asianmukainen koulutus. Ok, ehkä näin on hyväkin... Mikä olen siis virallinen tikunpoistaja ja pipiinpuhaltaja - toisaalta näinhän äidit yleensä ovatkin. Onneksi kuumemittari kuitenkin pysyy Miehen hyppysissä, mutta burana-annos täytyy kuitenkin tarkistaa vaimolta, vaikka paketin kyljessä on ohje iän mukaisesta annostelusta.

Toisaalta Mies etsii omaan vaivaansa netistä googlettamalla ratkaisua, ja kuulen asiasta siinä vaiheessa kun hän esittelee löytämäänsä diagnoosia ja hoitovaihtoehtoja. Kun sitten sanon, että olisin ilmoittanut hänelle ne kahdessa minuutissa nettisurffailuun käytetyn kahden tunnin sijasta, hän vaikuttaa hiukan loukkaantuneelta. Samaten jos ehdotankin toista diagnoosia tai kerron että lähes aina kyseinen vaiva kuitenkin paranee itsestään tai konservatiivisella hoidolla ilman kajoavaa leikkausta (jota amerikkalainen nettisivusto mainosti).

Lääkärikoulutukseen pitäisi ehdottomasti lisätä kurssi "Sukulaislääketiede". Se sisältäisi - tottakai - sukulaissuhteiden psykologiaa ja kuivaharjoituksia vaikkapa iäkästä isoäitiä esittävän näyttelijän avulla videoituna myöhempää analyysiä varten.

P.S. oikeasti koulutuksessa kerrotaan, ettei omaisensa lääkärinä pitäisi toimia, koska läheinen suhde vaikuttaa haitallisesti ammatilliseen arvostelukykyyn eikä todellista potilas-lääkärisuhdetta voi muodostua. Allekirjoitan tämän, mutta ajoittain asiaa ei voi auttaa. Tai kertokaa minulle miten??!!